Maailman arvokkain pelipaita

Lahjoittamalla Paralympiarahastoon voit vaikuttaa siihen, että yhä useampi vammainen, elinsiirron saanut tai liikuntaan tukea tarvitseva suomalainen saa mahdollisuuksia liikkua, urheilla ja kilpailla. Lähestyvän joulun kunniaksi esittelemme muutamia niistä urheilijoista, jotka kuluvan vuoden aikana ovat jo saaneet tukea Paralympiarahastosta.

Paralympiarahastoon kerätyistä lahjoituksista pystyttiin vuoden 2022 alussa jakamaan yhteensä 25 000 € Para-stipendeinä 68 urheilijalle.

Stipendin saaneiden joukossa on helsinkiläinen Hanna Vilmi.

Suomi on yksi näkövammaisille suunnatun sokkopingiksen valtamaista, ja Vilmi on pitänyt jo yli vuosikymmenen yllään lajin kuningattaren viittaa.

Sokkopingis on kuuloaistiin perustuva pienmailapeli, jossa hauleja sisältävää, hieman pingispalloa suurempaa palloa lyödään pöydän vastakkaisessa päässä sijaitsevaan maalisyvennykseen. Palloa ei lyödä verkon yli, vaan kentän pintaa pitkin jääkiekkokaukaloa muistuttavan pelipöydän laitoja hyväksi käyttäen.

33-vuotias Vilmi on voittanut sokkopingiksen naisten sarjassa jopa kuusi peräkkäistä Euroopan mestaruutta ja kaksi maailmanmestaruutta. Sokkopingistä pelataan pääasiassa vain Euroopassa, joten MM- ja EM-kilpailut ovat yhtä kovatasoisia.

Vuosien 2006–2019 välillä Vilmi ei jäänyt MM- ja EM-kilpailuissa ulos finaalista silloin kun osallistui turnauksiin. MM-kisoissa 2019 Vilmi joutui taipumaan pronssille, mutta viimeksi kuluvan vuoden lokakuussa hän nappasi voiton Euroopan top 12 -turnauksessa Saksan Kamenissa.

Tulossa ovat EM-kisat Ranskassa sekä Suomen Pajulahdessa tammikuussa järjestettävä Pajulahti Games, jonka sokkopingisturnauksen Vilmi on niin ikään voittanut yhteensä yhdeksän kertaa.

– Luulen, että tietty rutiini ja kokemus ovat vahvimpia aseitani. Pystyn säilyttämään peli-iloni, vaikka kesken turnauksen tulisi tappio. Osaan tunnistaa itsestäni, milloin pitää toppuutella ja milloin pitää piiskata itseään kovempaan menoon, on Vilmi arvioinut menestyksensä salaisuutta.

Alun perin turkulainen Vilmi on pelannut sokkopingistä 9-vuotiaasta saakka. Aluksi hänen täytyi pelata tuolin päältä, kun muuten ei yltänyt pöydälle. Vilmi ei varmasti ole sokkopingispiirien ensimmäisiä, joilla pitkä turnaus alkaa piiputtamaan, sillä hän on jo pitkään harrastanut myös pitkän matkan juoksua.

Täyspitkän maratonin Vilmi juoksi jo vuoden 2014 Helsinki City Marathonissa, ja nykyään repertuaariin kuuluu myös keskipitkiä matkoja. Ilman avustajaa juokseva heikkonäköinen urheilija sanoo olevansa vielä juoksuharrastuksen alkuvaiheessa ja tarvitsevansa tulevaisuudessa kisakokemusta erityisesti kansainvälisistä kilpailuista.

Vuoden 2022 alussa Vilmi haki ja sai Paralympiarahastosta stipendin sokkopingisuran rinnalle muodostuneiden yleisurheilutavoitteiden edistämiseen ja harjoittelun tehostamiseen.

Vaikka juoksijan ura on vasta alussa, ovat tavoitteet korkealla:

– Heikkonäköisiä yleisurheilijoita on Suomessa todella vähän, joten haluan omalta osaltani puhaltaa siihen hiillokseen lisää eloa. Pyrin askel askeleelta kohti kilpajuoksijan unelmaa, paralympialaisia.

 

Auta antamaan suomalaisille paraurheilijoille sekä erityistä tukea tarvitseville harrastajille lisää mahdollisuuksia liikkua, urheilla ja kilpailla.

Lahjoita Paralympiarahastoon

 

Lue lisää:

Ari Lahtiselle hopeaa ja Hanna Vilmille pronssia sokkopingiksen MM-kilpailuista

Hanna Vilmille uran toinen sokkopingiksen maailmanmestaruus

Para-stipendi 68 urheilijalle

Tulevaisuuden tähdet starttasivat matkan kohti paraurheilun huippua vuoden ensimmäisellä leirillä Pajulahdessa

Sitran asiantuntija: Paralympiarahasto lisää yhteiskunnallista tasa-arvoa