Uransa päättävä kaksinkertainen lumilautacrossin paralympiavoittaja Matti Suur-Hamari jää kiistatta suomalaisen paraurheilun kirkkaimpaan historiaan. Katso paralympiasankarin mietteet viimeiseksi jääneestä kultamitalilaskusta Pekingissä 2022, siitä mikä teki hänestä kovan kilpailijan ja miksi hänen kansainvälinen harjoitustiiminsä Team Unicorn on ollut niin toimiva!
Lumilautailija Matti Suur-Hamari, 35, kohautti kesäkuun alkupuolella suomalaista urheilumaailmaa lausumalla julki päätöksen, josta häneltä oli kyselty pitkin kevättä: ura paralumilautailijana ei jatku tämän pidemmälle.
Aiemmin keväällä Pekingin talviparalympialaisissa Suur-Hamari saavutti sen, missä vain Leo-Pekka Tähti on onnistunut tämän vuosituhannen puolella: ylsi oman lajinsa voittoon kaksissa peräkkäisissä paralympialaisissa. Saavutus jättää hänet kiistatta suomalaisen paralympiaurheilun kirkkaimpaan kärkikaartiin, vaikka lumilautailu-ura nyt päättyykin.
Moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 2009 vammautunut Suur-Hamari etsi aikoinaan sairaalavuoteella uutta tulevaisuuden suuntaa netistä ja löysi amerikkalaisen Evan Strongin lumilautailuvideoita. Youtube-videolla kalifornialainen kohtalotoveri osoitti lumilautailua esiteini-ikäisestä asti harrastaneelle imatralaiselle, että harrastus voi paitsi jatkua myös kehittyä vielä vaikka miten korkeisiin sfääreihin.
Polven alapuolelta amputoidun vasemman jalkansa myötä Suur-Hamari sai kansainvälisen kilpaluokituksen lievemmässä alaraajavammaluokassa SB-LL2, ja vuonna 2013 hän alkoi kilpailla paralumilautailun maailmancupissa ensimmäisenä suomalaisena. Urheilijan parlaympiaura alkoi heti seuraavana vuonna – samaan aikaan, kun lumilautailu tuli mukaan paralympialajiksi Sotsissa 2014.
Sotsissa vielä suhteellisen kokemattomana kilpaillut paraurheilija nousi pian paralumilautailun maailmankärkeen voittamalla ensimmäisen neljästä maailmanmestaruudestaan 2015, kultaa arvostetun X-Games -kisan paralumilautacrosissa 2016 ja nappaamalla uskomattomasti lumilautacrossin SM-kultaa vammattomien sarjassa vuonna 2017.
Suomalaista paralympiahistoriaa Suur-Hamari teki toisissa paralympialaisissaan Peyongchangissa 2018, sillä hänen siellä voittamansa lumilautacrossin kulta oli paitsi Suomen ensimmäinen lumilautailun paralympiamitali ja -voitto, myös ensimmäinen talviparalympiakulta Suomelle 16 vuoteen.
Yhteensä ”Kuningas Mosse” ehti kolmet paralympialaiset käsittäneellä urallaan voittaa neljä paralympiamitalia: kultaa päälajissaan crossissa sekä Pekingistä 2022 että Pyeongchangista 2018, ja lisäksi hopeaa Pekingistä ja pronssia Pyeongchangista banked slalomissa. Lisäksi palkintokaapissa komeilevat mainitut neljä lumilautacrossin maailmanmestaruutta ja voittoja X- Gamesin lisäksi myös Dew Tourilta ja maailmancupin kokonaiskilpailuista.
”Kyllä se kylmiä väreitä antaa”
Suomen Pekingin ja Tokion paralympiajoukkueiden kokoontuessa juhlimaan menestystään Paralympiajatkoille toukokuun lopulla Suur-Hamari vältteli vielä vastaamasta kovasti udeltuun kysymykseen uran jatkumisesta, ja palasi sen sijaan hetkeksi takaisin kevään kisatunnelmiin, jotka muutamaa viikkoa myöhemmin paljastuivat uran viimeisiksi.
Katso lumilautalegendan muistot tunnelmista ja ajatuksista Pekingin voittolaskun jälkeen sekä mietteet siitä, mikä on tehnyt hänestä hyvän kilpailijan ja hänen kansainvälisestä lumilautailutiimistään Team Unicornista toimivan:
Suur-Hamarin uran päättyminen jättää suuren aukon suomalaisen paralumilautailun ja koko suomalaisen talviparaurheilun huipulle. Vaikka Pekingin kisojen joukkuetoverit Matti Sairanen ja Tomi Taskinen jatkavat vielä uraansa omissa kilpaluokissaan, tilaa löytyy uusille nuorille tähdille.
Lumilautailu on liikuntavammaisten urheilijoiden paralympialaji, ja myös kehitysvammaiset urheilijat voivat kilpailla siinä Special Olympics -kisoissa sekä elinsiirtourheilijat MM-tasolla. Paralumilautailussa kilpailevat liikuntavammaiset pystylaskijat, joilla on vamma joko ala- tai yläraajassa/-raajoissa. Paralumilautailijoilla ei kilpailuissa ole käytettävissään apuvälineitä.
Suomen Paralympiakomitea tekee työtä myös sen eteen, että suomalaisia paralumilautailijoita nähdään paralympialaisissa tulevaisuudessakin. Jotta lisää nuoria lahjakkuuksia löytyy Matti Suur-Hamarin manttelinperijöiksi, on avattava enemmän yhdenvertaisia, esteettömiä harrastusmahdollisuuksia ja autettava kilpaurheilijan uralle pyrkiviä vammaisia sekä liikuntaan tukea tarvitsevia henkilöitä matkan varrella myös taloudellisesti. Tähän työhön voit sinäkin osallistua lahjoittamalla Paralympiarahastoon.
Kuvat: Harri Kapustamäki