Tuoreessa Diili-ohjelman jaksossa kilpailijat saivat tehtäväkseen järjestää Mini ExtremeRun-liikuntatapahtuma lapsille. Peräti 15 580 euroon yltänyt tehtävän tuotto lahjoitetaan toimintarajoitteisia lapsia ja nuoria liikuntaharrastuksen löytämisessä auttavan Suomen Paralympiakomitean Valtti-ohjelman mahdollistamiseen.
Torstai-illan Diili-ohjelmassa elettiin jännittäviä hetkiä, kun joukkueet saivat juontaja Jaajo Linnonmaan mukaan ”Diili-historian vaikeimman tehtävän”. Tehtävänä oli järjestää lapsille suunnattu Mini ExtremeRun -liikuntatapahtuma.
Joukkueet suunnittelivat tapahtuman ja haalivat yhteistyökumppaneita toteuttamaan sitä. Lisäksi kerättiin kumppaneilta rahaa hyväntekeväisyyspottiin.
Suositun televisio-ohjelman kahden joukkueen saaman tehtävän tuotto ylsi yhteensä peräti 15 580 euroon.
Ohjelman tekijät päättivät luovuttaa tuoton Paralympiakomitean toimintaan, tarkemmin toimintarajoitteisten lasten ja nuorten Valtti-ohjelman mahdollistamiseen.
– Kun katson näitä summia, niin mä jopa herkistyn, Jaajo Linnonmaa totesi ohjelmassa tehtävän saldoa summatessaan.
Tällä tuella mahdollistetaan tälle vuodelle 30 perheen osallistuminen Valtti-ohjelmaan, jossa etsitään vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille liikuntaharrastusta.
Yksi Diilin kilpailijoista, torstaisessa jaksossa Turtles-puvussa esiintynyt Jarno Hatakka vieraili perjantaina Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Apuvälinemessuilla ja Paralympiakomitean Liikuntamaassa tutustumassa paraurheilun lajeihin ja apuvälineisiin.
– Täällä käyminen on todella avannut silmiä. Näkee ensimmäistä kertaa sen, miten kekseliäitä ihmiset ovat kehittäessään apuvälineitä ja sovelluksia, joiden avulla kaikki pääsevät liikkumaan ja harrastamaan. Olisi varmasti jokaiselle meistä hyvä käydä ainakin kerran elämässä vierailulla täällä, Hatakka totesi.
Valtti-ohjelman haku on auki vielä kuudella paikkakunnalla: Joensuussa, Kajaanissa, Mikkelissä, Seinäjoella, Tampereella ja Rovaniemellä. Lue lisää
Kuva: Mona Salminen
Suomen Paralympiakomitea tekee työtä yhdenvertaisen liikuntakulttuurin eteenpäin viemiseksi, ja jokainen voi osallistua työhön lahjoittamalla Paralympiarahastoon. Muun muassa Paralympiakomitean Valtti-ohjelman lisäksi myös Paralympiarahasto luo mahdollisuuksia vammaisille lapsille ja nuorille oman liikunnallisen polun ja aktiivisen elämäntavan löytämiseen. Lue lisää tarinastamme