Maailman arvokkain pelipaita

WeThe15-kampanja kiinnittää huomion siihen 15 prosenttiin maailman väestöstä, jolla on jokin näkyvä tai näkymätön vamma. Mitä yhdenvertaisuus merkitsee urheilu- ja liikunta-alan opintoja sekä myös erilaisia vammaisurheilutapahtumia järjestävässä Kisakalliossa?

Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n aloittama WeThe15-kampanja kiinnittää huomion 15 prosenttiin maailman väestöstä, jolla on jokin vamma. Tämä maailmalla 1,2 miljardin ja Suomessa 700 000 ihmisen joukko on liian iso sivuutettavaksi esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Kampanjan myötä haluamme tuoda esiin erilaisia näkemyksiä yhdenvertaisuudesta.

Lohjalla sijaitsevassa Kisakalliossa toimii liikunta-alan ammattilaisia kouluttava urheiluopisto, ja Kisakallion puitteissa on jo pitkään järjestetty myös vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan tapahtumia. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että tälle tielle on haluttu lähteä?

– Sanoisin, että olemme pitkään seuranneet yhteiskunnallista kehitystä, mitä liikunnassa ja urheilussa ylipäätään tapahtuu, ja toteuttaneet oppilaitoksena sitä. Sitten meistä on sattumien kautta tullut erityisesti pyörätuolicurling-tapahtumien järjestäjä, kertoo Kisakallion urheiluopiston rehtori Asko Härkönen.

 

 

Millaisia yhdenvertaisuutta edistäviä toimintoja Kisakalliossa tällä hetkellä on?

– Yhdenvertaisuus huomioidaan meillä ammatillisessa koulutuksessa eli opiskelijoiden ohjelmassa erityisesti tapahtumien kautta. Kun olemme järjestäneet vammaisurheilutapahtumia, henkilökuntamme on harjaantunut ja osaa toimia oikealla tavalla kaikenlaisten urheilijoiden ja yleisöjen suhteen. Sitten tietysti infran rakentamisessa huomioidaan yhdenvertaisuus – uudisrakentamisessa, ja kun vanhaa korjataan, Härkönen listaa.

Mitä Kisakalliossa voitaisiin tehdä vielä enemmän ja paremmin yhdenvertaisen urheilun ja liikunnan eteen?

– Tietysti seuraamme myös sitä, mitä esimerkiksi Paralympiakomiteassa tehdään, ja miten yhteiskunnalliset linjaukset menevät. Asiakaspalaute on kuitenkin se, jonka mukaan muutoinkin toimimme ja pyrimme kehittämään toimintaa.

Entä mitä yhdenvertaisuus merkitsee Härköselle itselleen?

– Yhdenvertaisuus on minulle tietynlainen keskinäisen tasa-arvon, solidaarisuuden ja sivistysyhteiskunnan perusarvo. Riippumatta siitä, millaisia ihmisiä olemme, olemme kaikki tavalla tai toisella erilaisia.

 

Kisakallion urheiluopiston ammatillisessa tutkintokoulutuksessa opiskelee vuosittain noin 250 opiskelijaa, suurin osa liikunnanohjauksen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa. Kisakallio tekee tiivistä yhteistyötä pääkaupungin urheiluakatemian (Urhea) kanssa erityisesti valmennuskeskus- ja koulutustoiminnan osalta. Kisakallio toimii erityisesti koulutus-, leiritys- ja tapahtumapaikkana (urheilu ja vapaa-ajan liikunta).

Suomen Paralympiakomitea tekee työtä yhdenvertaisen liikuntakulttuurin eteenpäin viemiseksi, ja jokainen voi osallistua työhön lahjoittamalla Paralympiarahastoon. Rahasto luo muun muassa mahdollisuuden vammaisille lapsille ja nuorille oman liikunnallisen polun ja aktiivisen elämäntavan löytämiseen. Lue lisää tarinastamme.

 

Lisää ajatuksia yhdenvertaisuudesta:

WeThe15-tukijoukot – Tammelan kunnan kansallispuistoissa luontoon pääsevät jo kaikenlaiset retkeilijät

WeThe15-verkosto – Liikuntakeskus Pajulahdessa pohditaan tilaratkaisujen lisäksi myös henkistä esteettömyyttä

WeThe15-verkosto – Urheiluvaikuttaja Emma Terho edistää myös yhdenvertaisuutta kansainvälisissä pöydissä

WeThe15-verkosto – Autismiyhdistys PAUT: Yhdenvertaiseen harrastamiseen ei kuulu poislähettämisen kulttuuri

Mahdollisuuksia, yksilöllisiä tarpeita ja käytännön toimia

Mitä yhdenvertaisuus merkitsee? Urheilu-, järjestö- ja yritysmaailman toimijat kertovat ajatuksiaan