Kansainvälisen WeThe15-kampanjan myötä tuomme esiin erilaisia näkemyksiä yhdenvertaisuudesta. Mitä yhdenvertaisuus ja vertaisuus tarkoittavat elinsiirron saaneelle same-sex -kilpatanssijalle Krista Hannoselle?
Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n aloittama WeThe15-kampanja kiinnittää huomion 15 prosenttiin maailman väestöstä, jolla on jokin vamma. Tämä maailmalla 1,2 miljardin ja Suomessa 700 000 ihmisen joukko on liian iso sivuutettavaksi esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Kampanjan myötä haluamme tuoda esiin erilaisia näkemyksiä yhdenvertaisuudesta.
Elinsiirron saaneelle kilpatanssijalle Krista Hannoselle yhdenvertaisuus tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa ja osallistua muun muassa tapahtumiin.
– Harrastan itse same-sex -tanssia, ja olen mukana Sateenkaaritanssijat ry:n toiminnassa. Yhdistys haluaa luoda sateenkaareville ihmisille lisää harrastusmahdollisuuksia ja järjestää muun muassa tansseja ja tanssillisia tapahtumia.
Juttu ei lopu kesken, kun vertaisen kanssa pääsee vauhtiin
Liikunnan rooli Hannosen omassa elämässä muuttui vähitellen, kun aluksi hitaasti edennyt munuaisten vajaatoiminta alkoi hidastaa tahtia.
– Vajaatoiminta ei ensin oikeastaan haitannut menoa ollenkaan. Harrastin aika paljonkin liikuntaa, muun muassa salibandya, jonka vaihdoin jossain vaiheessa kilpatanssiin, ja kävin kuntosalilla. Sitten olo alkoi pikkuhiljaa huonontua, enkä jaksanutkaan enää niin kovasti. Meni vähän kävelyksi koko homma. Onnekseni vähän myöhemmin sain puolisoltani munuaisen.
Hannonen hakee nyt uutta motivaatiota ja elämään lisää liikuntaa, jonka sanoo olevan munuaisen siirron jälkeen elintärkeää. Myös vertaistuen merkitys on kasvanut.
– Pitkään ajattelin, etten oikeastaan kaipaa vertaistukea. Ehkä se johtui siitä, ettei minulla ollut hirveästi oireita, ja halusin enemmänkin unohtaa, että olen ylipäätään sairas. Sitten kun siirryin dialyysiin jossain vaiheessa ja aloin odottaa elinsiirtoa, rupesi vertaistukikin kiinnostamaan. Halusin kuulla muiden kokemuksia, mitä on käyty läpi. Juttu ei lopu kesken siinä vaiheessa, kun vertaisen kanssa pääsee vauhtiin.
Krista Hannonen on 37-vuotias same-sex-tanssija, joka on saanut elinsiirron munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Hän kuuluu same-sex -tanssin pioneereihin Suomessa ja on yksi vuonna 2018 perustetun Sateenkaaritanssijat ry:n perustajajäsenistä. Omalla urallaan Hannonen on voittanut parinsa Eevi Lappalaisen kanssa mm. same-sex -kilpatanssin maailmanmestaruuskisoissa latinalaistanssien C-luokan.
Suomen Paralympiakomitea tekee työtä yhdenvertaisen liikuntakulttuurin eteenpäin viemiseksi, ja jokainen voi osallistua työhön lahjoittamalla Paralympiarahastoon. Rahasto luo muun muassa mahdollisuuden vammaisille lapsille ja nuorille oman liikunnallisen polun ja aktiivisen elämäntavan löytämiseen. Lue lisää tarinastamme.
Lisää ajatuksia yhdenvertaisuudesta
- WeThe15-verkosto – Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry: ”Yhdenvertaisuuden edistäminen on kovaa työtä, mutta se kannattaa”
- WeThe15-tukijoukot – Planet Companyssa yhdenvertaisuus merkitsee työnantajavastuuta, mutta myös kaikkien mahdollisuutta osallistua kestävään kehitykseen
- WeThe15-verkosto – Uudenmaan CP-yhdistys: ”Ihmisten pitää saada olla yhdenvertaisia kaikilla elämän osa-alueilla”
- WeThe15-urheilijat – Amanda Kotaja: Liikunnalla ja urheilulla voidaan saada yhdenvertaisuudessa paljon aikaiseksi
- WeThe15-tukijoukot – JYSK: Erilaisuus on rikkaus
- WeThe15-tukijoukot – Borenius mukana WeThe15-väreissä