Maailman arvokkain pelipaita

Urheilu-, järjestö- ja yritysmaailman toimijat kertovat ajatuksiaan yhdenvertaisuudesta kansainvälisen WeThe15-kampanjan myötä.

Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n aloittama WeThe15-kampanja kiinnittää huomion 15 prosenttiin maailman väestöstä, jolla on jokin vamma. Tämä maailmalla 1,2 miljardin ja Suomessa 700 000 ihmisen joukko on liian iso sivuutettavaksi esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa.

Kampanjan myötä haluamme tuoda esiin erilaisia näkemyksiä yhdenvertaisuudesta. Mitä se merkitsee eri tahoille, ja kuinka sitä voidaan edistää liikunnan ja urheilun avulla?

Pyörätuolirugbyn maajoukkuepelaajalle yhdenvertaisuus tarkoittaa mahdollisuutta päästä harrastamaan valitsemansa lajia

Suomea pyörätuolirugbyn maajoukkueessa jo pitkään edustaneelle Anna Pasaselle yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että jokainen saa osallistua siihen lajiin, mitä haluaa harrastaa, vammasta riippumatta.

– Toivon, että tulevaisuudessa kaikki liikuntapaikat olisivat esteettömiä. Että joka paikkaan pääsisi niin urheilijana pelaamaan – olisi hissejä, ramppeja ja inva-wc-tiloja – kuin myös esimerkiksi katsojana osallistumaan urheilutapahtumiin, riippumatta siitä mikä laji on kyseessä, Pasanen sanoo.

Lue: WeThe15-urheilijat – Pyörätuolirugbynpelaaja Anna Pasanen: urheilu motivoi ja saa jaksamaan

 

Toyota haluaa mahdollistaa ihmisten liikkumisen ja liikkuvuuden

Toyota toimii Paralympiakomitean liikkuvuuskumppanina kansainvälisesti. Suomessa yritys on jo pitkään tukenut sekä Suomen paralympiajoukkuetta että kehitysvammaisten urheilijoiden Special Olympics Finland -toimintaa, ja yritykselle yhdenvertaisuus konkretisoituukin usein käytännön toiminnan kautta.

– Yhdenvertaisuus on iso asia, tärkeä asia – se on arvo. Esimerkiksi Paralympiakomitean kanssa järjestetyllä Para School Day -kiertueella konkretisoituu hyvin se, mitä yhdenvertaisuudella tarkoitamme, kertoo Toyota Auto Finlandin tuotteiden, palveluiden ja viestinnän johtaja Mikko Kekäläinen.

Lue: WeThe15-tukijoukot – Toyota haluaa mahdollistaa liikkumisen koko ihmiskunnalle

 

Mahdollisuus Lapselle ry:ssa uskotaan, että yksilöllisyyden kautta syntyy yhdenvertaisuutta

Mahdollisuus Lapselle ry, Malary, järjestää erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille vapaa-ajantoimintaa sekä kuntoutumista tukevaa toimintaa pääkaupunkiseudulla. Yhdistyksen toiminnassa yhdenvertaisuus tarkoittaa, että lapset, nuoret ja nuoret aikuiset voivat toimia omana itsenään, ja saavat sellaista tukea kuin yksilökohtaisesti tarvitsevat sitä varten, että harrastustoiminta on heille mielekästä.

– Toivoisin, että yhdenvertaisuus olisi sillä tavalla yksilöllistä, että pystyttäisiin katsomaan mitkä ovat kunkin ihmisen tarpeet ja tuen määrä, että hän kokee olevansa toimija ja osallistuvansa oman elämänsä asioihin yhdenvertaisesti. Eikä tarvitse kokea, että on hieman enemmän haasteita kuin muilla ihmisillä, toteaa Malaryn toiminnanjohtaja Anna-Mari Laitila.

Lue: WeThe15-verkosto – Mahdollisuus Lapselle ry peräänkuuluttaa yhdenvertaisuuteen myös yksilöllisyyttä

 

Kalevala Korun historiasta nousee tiivis yhteys etenkin sukupuolten väliseen yhdenvertaisuuteen

Uuden WeThe15-yhdenvertaisuuskorun Suomen Paralympiakomitealle toteuttaneen Kalevala Korun historiaan yhdenvertaisuus kytkeytyy tiiviisti aina yrityksen mielenkiintoisesta syntytarinasta lähtien. Kalevala Koru sai nimittäin alkunsa 1930-luvun lopulla, kun joukko yhteiskunnallisesti aktiivisia naisia halusi pystyttää patsaan suomalaisen naisen kunniaksi.

– Yhdenvertaisuus näkyy meillä vahvasti ihan jatkuvassa tekemisessä. Esimerkiksi siinä, millaista kuvastoa näytämme vaikka mainoskuvissamme ja markkinoinnissamme. Me pyrimme monipuolistamaan suomalaisen naisen kuvastoa eri kokoisilla, eri näköisillä, eri taustaisilla, eri värisillä ihmisillä. Haluamme, että jokainen kokee kuuluvansa Kalevala Korun käyttäjiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä on meillä kantava arvo, kertoo brändi- ja designjohtaja Maria Uunila.

Lue: WeThe15-tukijoukot – Kalevala Koru haluaa monipuolistaa naiseuden kuvastoa

 

Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia Urhea haluaa vielä monesti erityisjärjestelyinä nähdyt toimet luonnolliseksi osaksi toimintaa

Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian hoivissa urheilee moni vammaisurheilija, ja myös Helsinkiin valmistunut URHEA-kampus rakennettiin vahvasti esteettömyys mielessä pitäen. Urheiluakatemia toivookin voivansa toimia Suomessa suunnannäyttäjänä myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa, ja haluaa pitää yllä keskustelua.

– Meillä on paljon vammaisurheilijoita, ja haluamme, että heidän asiansa ovat arjessamme aivan normaaleina mukana – ei erityisasioina, vaan meidän normaaleina asioinamme. Olen oppinut sen, että erilaisia ihmisiä pitää kuunnella. Heitä pitää osallistaa toimintaan, kertoo toimitusjohtaja Simo Tarvonen.

Lue: WeThe15-tukijoukot – Urhea: On kuunneltava ja katsottava maailmaa omaa pientä kulmaa laajemmin

 

Suomen Paralympiakomitea tekee työtä yhdenvertaisen liikuntakulttuurin eteenpäin viemiseksi, ja jokainen voi osallistua työhön lahjoittamalla Paralympiarahastoon. Rahasto luo muun muassa mahdollisuuden vammaisille lapsille ja nuorille oman liikunnallisen polun ja aktiivisen elämäntavan löytämiseen. Lue lisää tarinastamme.

 

Lue lisää:

Mitä yhdenvertaisuus merkitsee? Urheilu-, järjestö- ja yritysmaailman toimijat kertovat ajatuksiaan

Sitran asiantuntija: Paralympiarahasto lisää yhteiskunnallista tasa-arvoa

WeThe15-verkosto – Paraurheilutapahtumien järjestäjänä kouliintuneessa Kisakalliossa seurataan urheilun yhteiskunnallista kehitystä

WeThe15-tukijoukot – Tammelan kunnan kansallispuistoissa luontoon pääsevät jo kaikenlaiset retkeilijät